IMG_2484.JPG

Lempilauseita

Lempilauseita ei ole kirjablogi. Se on blogi hyvästä elämästä (jota ei ole ilman hyvää kirjallisuutta). Se on paikka tärkeille, kauniille ja painaville sanoille, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Lempilauseiden taustalla on ajatus lukemisesta elämäntapana ja levähdyspaikkana(si). Tervetuloa.

”Sota osui suoraan meidän pihaan”

”Sota osui suoraan meidän pihaan”

Mummoni rakasti kirjoja, ja tavatessamme kävimme aina läpi, mitä kumpikin oli viime aikoina lukenut.

Muistan, miten viisitoistavuotiaana kerroin mummolle luovuttaneeni Pohjantähden toisen osan puolivälissä, kun romaani oli käynyt niin lohduttoman synkäksi. Mummo naurahti. ”Mutta hyvänen aika, juuri sellaistahan se silloin oli.”

Heidi Köngäksen Sandraa (2017) lukiessani mietin monta kertaa mummoa. Häntä, jolle kansalaissota oli omien vanhempien kautta lähellä ja totta, ja joka kaiken lisäksi vielä kasvoi juuri niillä kulmilla, joille Köngäksen romaani sijoittuu. Mummo olisi pitänyt Sandrasta.

Luin romaanin alkuvuodesta, mutta vasta huhtikuussa Asematilan Kirjaklubilla sain tietää, että se perustuu tositapahtumiin, Köngäksen oman isoäidin tarinaan (isoäiti on muuten myös tuo kirjan kansikuvan vakavailmeinen nainen). "Olen pitänyt kädestä absoluuttista köyhyyttä", totesi kirjailija huutolaistyttönä kasvanutta Sandraa muistellessaan. Ei ihme, että sodan julmuus, puute ja epätoivo tuntuu romaanissa niin eletyltä, todelta.

Sandra2.jpg

Sandra ja Janne ovat yhteisen elämänsä alussa, kun alkaa rytistä. Rintamalinja kulkee oman torpan kulmalta, ja Janne pakotetaan punakaartin matkaan. Sandra ja viisi lasta jäävät omilleen.

Välillä lukeminen tekee niin pahaa, että on pakko pitää tauko. Samaan aikaan vahva, yksityiskohtia ryöppyävä kerronta kuitenkin tekee romaanista suorastaan ahmittavan ja mahdottoman jättää kesken.

"Tuleeko halla, juoksen sisään ja ulos, on yö, viljat vaarassa, miksen tehnyt hallatulia, virittänyt pellon reunoille tervaksia? Sydänalassa hätä, entä jos tänä yönä menee syysruis? Mihin suuntaan minä lähettäisin rukoukseni, kun taivas tuntuu tyhjentyneen, ei olla enää minkään armon alla, vain paljaan kylmän taivaan, miksi taivas on niin kirkas, se tietää kylmää kun tuuli käy pohjoisesta."

Romaani on monin paikoin lohduton, siitä ei pääse mihinkään. Kaiken murheen keskellä tuikkii kuitenkin myös toivo. Sandra on lopulta sitkeän naisen selviytymistarina – ja tarina rakkaudesta. Se on "naisten, lasten ja rauhan romaani", kuten Liisa Akimof Kirjaklubilla osuvasti muotoili.

”Lopultakin jokainen sota on aina häviö, ihmisyyden häviö. Sodilla on aina pitkät jäljet, jotka eivät lakanneet koskaan silloin, kun aseet vaikenivat.”

Taina

Äänikirjakevät

Äänikirjakevät

Mental Museum Lapinlahden Venetsiassa

Mental Museum Lapinlahden Venetsiassa