IMG_2484.JPG

Lempilauseita

Lempilauseita ei ole kirjablogi. Se on blogi hyvästä elämästä (jota ei ole ilman hyvää kirjallisuutta). Se on paikka tärkeille, kauniille ja painaville sanoille, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Lempilauseiden taustalla on ajatus lukemisesta elämäntapana ja levähdyspaikkana(si). Tervetuloa.

"Saamme kehomme ja sydämemme vain kerran"

"Saamme kehomme ja sydämemme vain kerran"

Oletteko jo nähneet alkuvuoden tärkeimmän elokuvan? Puhun tietenkin italialaisohjaaja Luca Guadagninon Call me by your namesta, 17-vuotiaan Elion ja tämän professori-isän tutkimusavustajana toimivan parikymppisen Oliverin rakkaustarinasta.

Siltä varalta että joltain on mennyt ohi, olkaa hyvät: kolme syytä käydä katsomassa Call me by your name (ja rakastua siihen).

Elokuva on…


1. Hemmottelua aisteille

Pelkkä elokuvan miljöö olisi riittänyt voittamaan minut puolelleen: vuosisatoja vanha italialainen huvila, jonka ikkunoista aukeaa syvää vehreyttä joka suuntaan. Aamiaiset takapihan auringossa, nurmikolla loikoilu ja unenomainen retki utuiselle Gardajärvelle… Täydellistä todellisuuspakoa helmikuisesta Helsingistä!

Italian kesä on ikuistettu sellaisella voimalla, että se tuntuu puskevan valkokankaan läpi: paahteiseen ilmaan sekoittuva tupakansavu, kirkonkellot, hyönteisten surina pellossa, hämärtyvien iltojen lämpö. Ja se piano.

(Miinuspuoli: akuutti Italia-ikävä ja pakottava tarve selailla lentoja.)
 

2. Ylistyslaulu kirjallisuudelle ja kulttuurille

Call me by your name sai miettimään, milloin viimeksi olen nähnyt elokuvan, jossa kirjat näyttelevät näin suurta roolia. Elio asuu kulttuurikodissa, joka pursuaa kirjapinoja. Erityisen ihanaa on se, miten eläviä kirjat ovat: niitä luetaan ja niistä puhutaan vähän joka käänteessä, yksin ja yhdessä. Yksi (monista) lempikohtauksistani on se, jossa käperrytään sohvalle lukemaan ääneen, kun ukkosmyrsky pauhaa ulkona.

CallMeByYourName.jpg

3. Tuleva klassikko

Muistan aina sen kesän, kun täytin seitsemäntoista. Ajattelin silloin ja ajattelen edelleen, että niissä kuukausissa oli taikaa, joka ei toistu samanlaisena koskaan. Call me by your name onnistuu tavoittamaan tuon ainutlaatuisen tunnelman: se on niin aito, että saa sydämen läpättämään. Ehkä se juuri rehellisyytensä (ja yllättävän huumorinsa) takia välttää siirappisuuden.

Call me by your name sijoittuu kultaiselle 80-luvulle, mutta ehdin monta kertaa unohtaa sen – niin ajattomalta elokuva tuntuu.

Klassikon aineksia, sanon minä.

Taina

Talviklassikot

Talviklassikot

Niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta

Niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta