IMG_2484.JPG

Lempilauseita

Lempilauseita ei ole kirjablogi. Se on blogi hyvästä elämästä (jota ei ole ilman hyvää kirjallisuutta). Se on paikka tärkeille, kauniille ja painaville sanoille, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Lempilauseiden taustalla on ajatus lukemisesta elämäntapana ja levähdyspaikkana(si). Tervetuloa.

Pintti – sunnuntairomaani

Pintti – sunnuntairomaani

“Helmi pysähtyy ja tuijottaa levyllä olevaa lasia, josta puuttuu kolme pystyviivaa. Minne se täältä päätyy? Helsinkiin? Ruotsiin? Englantiin? Yhdysvaltoihin? Hän on kateellinen näille pikareille ja maljakoille, sillä ne pyrähtävät kylästä karkuun kuin syksyn karkottamat kottaraiset, matkaavat kauemmas kuin mihin hän ikinä tulee pääsemään.”

Tunnustettakoon se heti alkuun: rakastan Tommi Kinnusta. 

Kolumneja, kirjoja, twiittejä, kannanottoja... Kaikkea!  Kaikkeen tähän fanitukseen vaikuttaa toki se, että Kinnusen tausta on lähellä omaani: jaamme sekä saman ammatin että saman lappilaisen sielunmaiseman, joka resonoi eritoten Kinnusen esikoisteoksessa. Samaistumisen aihetta siis on.

Pintti* (2018) on Kinnusen uusin romaani, ja – totta kai – odotus loistavan esikoisen, Neljäntienristeyksen, ja vielä ehkä esikoistakin enemmän puhutelleen Lopotin jälkeen oli kova.

Pintti on kolmenpäivänromaani, joka sijoittuu lasinpuhaltajien kylään 1950-luvun ensivuosiin. Teos kuvaa Tyynelän talon kolmen sisaruksen näkökulmasta sodasta toipuvan ja kiireellä jälleenrakentavan kyläyhteisön elämää kolmen vuorokauden ajan.

Teos on jaettu kolmeen osaan: ensimmäisessä ääneen pääsee Jussi, sisarussarjan erikoistapaus, "kaatumatautia" sairastava isoveli, jonka "hitaudelle" ei löydy muotoa eikä sanoja. Toisessa osassa äänen saa Helmi, juuri miehensä menettänyt velvollisuudentuntoinen sisar, joka miehensä kuoleman jälkeen ei löydä paikkaansa eikä itseään tiiviissä kyläyhteisössä. Kolmantena päivänä tapahtumat kerrotaan Railin, sisarussarjan normeja rikkovan tyttären, kautta.

“Saman talon väkeä vain silmäilee ilman ajatusta, sillä heidän kasvojensa luulee olevan aina samanlaiset kuin ne jo lapsuudessa olivat. Läheisiä vain katsoo, muttei näe.”

Kinnunen on pienen ihmisen puolella, kuvaa maailmaa sen syrjästä, heikkomielisen Jussin ja kahden erilaisen, eri tavalla yhteisössään sivullisen ja sorretun naisen näkökulmasta. Kartano ja lasitehtaan työväki asetetaan voimakkaasti vastakkain. "Pintti" sanana tarkoittaa lasinpuhalluksen yhteydessä syntyvää jätelasia. Nimi on helppo tulkita vasten Tyynelän sisaruksia – eräänlaiseksi pintiksi he jäävätkin suuren maailman mahdollisuuksien virratessa isompiin uomiin, suurempiin kyliin.

DSC_0008.jpg

Pintti lähtee hitaasti liikkeelle. Ensimmäisen päivän osiossa olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin, mutta loppua kohden kerronta jäntevöityy ja terästäytyy. Haluaisin sanoa, että rakastin Pinttiä yhtä palavasti kuin Kinnusen kahta edeltäjää, mutta valitettavasti romaanin imu, tarina ja juoni eivät vedä edeltäjiensä tapaan. Teksti on toki kaunista ja Kinnunen osaa kerronnan. Silti romaani jää kauniiksi sunnuntaikirjaksi – teokseksi, joka ei pysäytä eikä yllätä, mutta joka kannattaa ehdottomasti lukea.

Kaiken kaikkiaan Pintti on jälleen Kinnuselta hieno kuvaus suomalaisesta suvusta. Siitä, miten asiat periytyvät, seuraavat sukupolvelta toiselle. Ja toisaalta: mikä on normaalia, kuka luo normit? Pyristelyä pois pienen yhteisön tiukasta talutushihnasta. Kuvailuja ja viipyilyjä teos sisältää jopa minuun makuuni liikaa – toisaalta juuri niissä piilee Kinnusen kerronnan vahvuus.

“On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella.”

Anna

PS. Helsingin Sanomien arvio Pintistä herätti erittäin ristiriitaisia ajatuksia. Mitä te ajattelitte arvostelun muodosta ja sävystä? Täällä kaksi kriittistä äidinkielenopettajaa kummasteli tekstin läpitunkevaa subjektiivisuutta sekä tekstin viritettyä odotushorisonttia...

* Arvostelukappale saatu kustantajalta.

Perno Mega City – lähikuvia lähiöstä

Perno Mega City – lähikuvia lähiöstä

Viisi syytä odottaa syksyä

Viisi syytä odottaa syksyä